päiväkirjamerkintöjä

Huomasin vanhan päiväkirjamerkinnän asioista joista pidän.
Korkealla listassani ovat vieläkin monet.

Lempiasiani:

samba
valokuvaaminen
vihreä tee
auringossa köllöttely
yksinolo
uiminen
laiskat aamut
ihmisten tarkkailu
listat
tarinat
keksit(murut)
matkakirjat
paperilaadut
äitiys
kielon tuoksu
vaaleanpunainen kynsilakka

varaslähtö vappuun

Rauhallinen hetki itselle nakkisalaatin kanssa.
Luin kirjaa ja söin brietä.
Oli keväinen karnevaalitunnelma.

narsissi



Sain äidiltäni hieman kevään tuntua.


Söin ystävien kanssa misokeittoa, jossa oli pelmenejä.
J oli laittanut herkullista salaattia,
joukossa oli aurinkokuivattua tomaattia ja parsakaalia.

Poika ja mummo laittoivat rairuohot kasvamaan.

puikot ja raakaa kalaa

Aloitin ompeluseurassa käymisen. Tekeillä on meidän äidille ikuisuuspipo. Pipon baskerimalli on omasta päästä, mikä hieman hidastaa prosessia. Söimme sushia ja tein itse inkivääristä pikkelsinkin. Ohjeen sain sushireseptien sivuilta.

risoton ohje

Minulta pyydettiin aikaisemman päivityksen risoton ohjetta. Risotto on mukaillen Jamie Oliverin keittokirjasta.

Sipulin
valkosipulin
fenkolin
chilin
pilkon pieniksi ja kuullotan kattilassa.

Anjovisfileet
risottoriisin
sekoitan mukaan kattilaan.
Lisään kattilaan
sitruunaviinietikkaa
liemikuution
kuuma vettä.

Sekoitan risottoa koko riisin kypsymisaika, muuten se juuttuu pohjaan kiinni. Kun riisi on kypsää lisään jäiset
herneet
katkaravut.

Kiehautan. Annosten päälle laitan
Forte- juustoa.

Risotto on todella hyvää Spumante viinin kanssa.

Ihana laiska aamu

Söimme tänään aamiaiseksi voisarvia. Herkulliselta ne maistuivat uuden teen ja appelsiinimarmelaadin kanssa.

Keltaisten kumisaappaiden juhla

Ilostun aina kun näen nämä Clipperin teet kaapissani.

Poika on innoisaan uusista saappaistaan.

Tein taivaallista katkarapurisottoa.
Päälle laitoin synnillisesti juustoa.
Ruoka nautittiin Spumante valkoviinin kanssa.

Sain ystäviltäni Hollanista lahjaksi juhlaliput.
Kortissa lukee, että jokainen päivä voi olla juhla.