Meillä oli nimiäiset lauantaina. Laitoin pöydän koreaksi valkoisilla kukilla. Servietit olivat punaiset samoin kuin kuvan maljakko. Pienemmässä maljakossa on napakimppu, jonka saimme anopilta. Olimme kutsuneet kummankin sukulaisia juhlaan. Laulettiin Ihme ja kumma sekä Lapin äidin kehtolaulu. Minä pidin puheen. Jännitti kovasti nämä ensimmäiset omat sukujuhlat. Meiltä jäi kokonainen suklaakakku yli. Soitan muutamalle kaverille, jos he haluaisivat tulla syömään kakkua ja juomaan teetä.
Aloitan tänään oman joulukalenterini Kotikutoisiin kuviin.
Ostan joka vuosi partiolaisten joulukalenterin. Tänä vuonna jäi melkein ostamatta. Olimme sunnuntaina appivanhempieni luona kylässä ja anoppini muisti, että kirkolla oli partiolaisten myyjäiset. Päätimme lähteä käymään ja anoppi ehdotti, että minä ajaisin. En ollut ajanut sitten inssin. Vakaata 20km/h vauhtia sitten vaapuimme kirkolle juuri ajoissa saamaan vielä joulukalenterin. Autolla ajamisesta jäi ihan voittajafiilis. Syynä saattoi olla kyllä kärsivällinen anoppini, joka antoi ohjeita eikä hermostunut edes kun auto sammui ylämäkeen.