Ihana mahtava ystäväni Jan täyttää tänään 30 vuotta!
epätäydellisiä vanhempia

Poikani on ollut enkelimäisen kiltti, vaikka en uskokaan lapsien kiltteyteen. Eilen omakuvani täydellisenä äitinä kuitenkin särkyi. Kehoitin poikaa viemään kahvilassa mukin takaisin myyjätädille. Poika kiikuttikin mukin aivan myyjän eteen ja heitti sen kaikella puolitoistavuotiaan voimallaan lattialle. Muki meni tietenkin pirstaleiksi. Tunsin itseni idiootiksi. Kuka vanhempi antaa pienelle lapselle näin vaikean vapaat kädet!
Tästä alkaa pitkä matka todelliseen äitiyteen. Olen itse nimittänyt pienenä ollessani kiukkuinen omaa äitiäni avaruuden tyhmimmäksi äidiksi. Äitini vaan myhäilee nyt; kaikki tulee korkojen kanssa takaisin. Kuvassa on maailman söpöin tuhma avaruudenvalloittaja.
varttuneelle naiselle

Kävin ostamassa laukun ja leikkauttamassa hiukset. Tunikan olin ostanut jo viikolla Itiksestä. Laukku on aivan mahtava, ei kylläkään mikään merkkilaukku. Samalla reissulla ostin farkut. Myyjä suositteli niitä minun laiselleni varttuneelle naiselle. En tiennyt pitikö pahastua vai ilahtua. Ehkä se varttunut nainen tuli kerrankin föönätyistä hiuksista. Omasta mielestäni näytän aivan Jutta Urpiaselta nykyään tullessani kampaajalta. Illalla tämä aikuinen nainen menee kuuntelemaan fadoa.
kiinalainen uusivuosi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)