Olen käymässä Jyväskylässä, tapaamassa isovanhempiani. Kevät on vasta alkamassa ja ensimmäiset hennot voikukat pyrkivät esiin. Jyväskylä on lapsuuteni kaupunki. Olen syntynyt täällä. Vaikka muutimme kaupungista pois, vietin kaikki lapsuuteni kesät täällä. Jyväskylä on muuttunut paljon, mutta täältä löytyy vielä vanhoja paikkoja.
En muista tarkkaan onko se ihana nakkikioski tämä nakkikioski vai joku toinen. Haimme makkaraperunoita nakkikioskilta saapuessamme myöhään perjantai-iltaisin Jyväskylään. Muista helposti tuoksun ja karnevaalijuhlan tunnun, kun törsäsimme näin roskaruokaan. Minun leukani tuskin ylettyi tiskille. Tiirailin makkaraperunoiden tekoprosessia. Söimme ruuat usein heti paikanpäällä muovisilla haarukoilla. Annoksen päällä oli aina paljon ketsuppia. Nakkikioskiin liittyy toinen muisto. Muistan kuinka äiti kertoi että me saamme oman väritelevision kotiin. Elämä ei voinut tuntua sujuvan paremmin: väritelevisio ja makkaraperunoita.
Jyväskylään liittyy mielessäni vahvasti sekä häät että hautajaiset. Käyn mielelläni hautausmaalla katsomassa isäni hautaa. Pohdin siinä seisoessani ajan kulumista: Kuinka minä olen kohta vanhempi kuin isäni. Kuvittelen myös millainen elämä hänellä oli. Lapsuuteni muistot ovat hämärtyneet. Joudun paljon paikkailemaan muiden kertomuksilla ja omalla mielikuvituksellani kuvaa isästäni.
Parkkipaikka on tärkeä muistoissani. Tänne mummoni kerrostalon taakse ajoimme aina kitsaasti käynnistyvän automme. Tältä parkkipaikalta isäni tuli aina hakemaan minut. Juoksin häntä vastaan ja meidän viikonloppumme alkoi.
Tuomiojärvessä olen oppinut uimaan. Tuolla kaukana siintää saari, jonne soudimme uimaan. Saaren hiekkarannan vedestä, paikasta jonka vain sellainen joka tietää, löytää kiven, jonka päälle nousemalla on muita paljon suurempi. Tällä rannalla muistan aivan pienenä olleeni äitini kanssa. Muistan hiekan joutumisen vaatteisiini. En tiedä enää muistanko sen vai onko äitini vain kertonut siitä minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti