Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisema. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisema. Näytä kaikki tekstit

Aamuruuhkan aikaan

Aamuruuhkan aikaan
Kaisaniemen metroasemalla on maaginen tanssivideo.
Katusoittajat soittavat Opintoputkessa.

Viime torstaina oli vuorossa jousikvartetti.
He soittivat Moskovan valot- kappaleen.

Massa kiireisiä ihmisiä ryntää putkesta kohti valoa ja katua.
Ihmisten jalat tömisevät musiikin tahtiin.

talvi

On ollut aivan ihana, luminen talvi. Pakkasta ja kylmää on riittänyt. Otin nämä kuvat jo tammikuussa, mutta kuvat ehtivät vasta nyt kevät auringon lämmittäessä blogiin.
Talo sijaitsee Strömssinlahdella. Talon nähdessäni, kuvittelen aina sieltä pyrähtävän parvi lapsia. He olisivat pukeutuneet viime vuosisadan vaatteisiin; nahkakenkiin ja kettupuuhkiin.

lunta katolla

Tammikuu hurahti nopeasti.
Kinoksia on vyötäröön asti.
Meidän katolta on muodostunut kaunis liepake lunta.


Viimeinen lumisade ja haaveilu

Kevään viimeinen lumisade tuli tiistaina. Hiutaleet olivat isoja ja ja pehmeitä. Hitaasti ne leijailivat alas taivaalta. Lumisateesta huolimatta aurinko paistoi ja tarttui jokaisen hiutaleeseen luoden säihkettä takapihallemme. 
Heräämme nyt kirkkaan kevätauringon paistaessa ennen seitsemää. Aamuun jää paljon aikaa, aikaa ihmetellä kevään etenemistä. Kuistimme yläpuolelle on muodostunut kauniita ja vaarallisen pitkiä jääpuikkoja. Ne loistavat aamuauringon keltaisessa valossa.
Olen hartaasti odottanut lomaani ja mahdollisuutta olla yksin kotona talossa, kun mieheni on kertaamassa ja Sisko on Shanghaissa. Nyt miehelläni on kurkku kipeä ja hän jääkin ehkä kotiin. Suunnitttelemani loma menee uusiksi. Aion kuitenkin pienemmässä mittakaavassa nauttia yksinäisyyden tunteesta. Valitsen yhden kymmenistä teelaaduistani. Keitän pannullisen hyvää kuumaa teetä. Istun juomaan sen rauhassa ja unelmoin kaukaisista paikoista ja toisenlaisista elämistä. 

runo

Lautasellisen puuroa aamulla,
planeettojen kiertorata.

Teräksen sininen taivas,
puun pitsi kirkkautta vasten.

Seison vesimassan päällä,
merenjäällä.


Mustavalkoinen

Ulkona sataa lunta. Harmaa valkeus peittää maiseman.
Puut muuttuva ranskalaisen elokuvan lavastukseksi.