Näytetään tekstit, joissa on tunniste matka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matka. Näytä kaikki tekstit

Berkeley



Saavuimme viikko sitten Berkeleyhyn. Meidän pihalla on appelsiinipuu ja ympärillä tuoksuu laventeli. Talot ovat pieniä omia valtakuntiaan jokainen. Muratti kasvaa valtoimenaan. Eilen satoi kaatamalla koko päivän. Kastuimme sateenvarjosta huolimatta aivan kokonaan. Aamulla kaikkialla oli kastepisaroita, jotka kimmelsivät auringonvalossa.

Aamuruuhkan aikaan

Aamuruuhkan aikaan
Kaisaniemen metroasemalla on maaginen tanssivideo.
Katusoittajat soittavat Opintoputkessa.

Viime torstaina oli vuorossa jousikvartetti.
He soittivat Moskovan valot- kappaleen.

Massa kiireisiä ihmisiä ryntää putkesta kohti valoa ja katua.
Ihmisten jalat tömisevät musiikin tahtiin.

kesäparatiisi

Olimme kaksi viikkoa purjehtimassa
ja mieheni isovanhempien saaressa.
Aurinko paistoi.
Makasimme kallioilla kuin kylläiset mursut.
Kalastimme
 ja söimme itse savustettua lohta.

Nautimme appivanhempieni hääpäiväkakkua,
mansikkaa ja kermavaahtoa,
 kesäparatiisissa.

aikamatka Tallinnaan

Ystäväni J ehdotti päiväretkeä Tallinnaan. Lähdimme todella varhain tiistaiaamuna laivalla Tallinnaa kohden. Olin ottanut eväitä mukaan pienelle armeijalle, joten laivamatka meni niitä mussutellessa. J nukahti laivan mukaviin tuoleihin, mutta minulla oli vaikeuksia saada unta ja seurailinkin ohitsemme kulkevia ihmisiä. 
Söimme lounaan Olde Hansa -ravintolassa. Oli kuin olisi astunut Veljeni Leijonanmieli -kirjaan. Hämärä tunnelmavalaistus, pajupillimusiikkia ja tarjoilijoilla keskiaikaiset vaatteet ja sananparret. Kasvisvaihtoehto oli mainio. En ole koskaan syönyt niin hyvää lanttua. 
Kaupunki oli melkein tyhjä huhtikuisena arkipäivänä. Saimme vaellella rauhassa. Olimme vakuuttuneita, että kulman takaa voi millä hetkellä tahansa tupsahtaa henkilö, jos ei nyt toisesta maailmasta, niin ainakin toiselta vuosisadalta. Löysimme myös Harry Potterista tutun "Talon talojen välissä". 

Etelän aurinko


Olimme häämatkalla Hangossa. Tuntui että olimme paikan ainoat turistit. Kadut ja rannat olivat tyhjiä, talviunessa, odottaen kesää.